Kokemus, tärkeä tietopankki


”Miten sinun mielestäsi minä voisin auttaa sinua parhaiten?” Näin minulta kysyttiin tämän vuoden alussa. Olin äimistynyt. En ollut koskaan aiemmin kuullut tuollaista kysymystä hoitavalta taholta. Tiedostin kaivanneeni jotain tällaista jo vuosikaudet, mutta nyt tuon kysymyksen kuultuani, en yhtäkkiä osannutkaan vastata siihen suoralta kädeltä mitään. Kiitin kysymyksestä ja lupasin palata asiaan, kun se hahmottuu minulle tarkemmin. Kun tämä vastaus sitten myöhemmin hahmottui mieleeni, se todellakin avautui niin kirkkaana, että tiesin vastauksen olevan juuri oikea. Juuri oikea minua varten. Oikea siten, että vihdoinkin saisin osakseni sellaista ymmärrystä ja apua, mitä olisin tarvinnut jo viisitoista vuotta sitten. Ja sitä ennenkin.

Kun kerroin vastaukseni puhelimessa, sen vastaanotto oli aluksi nihkeä. Jouduin hieman vääntämään kättä ja tiukentamaan äänensävyänikin, mutta pidin lujasti kiinni siitä, mikä minulle niin kirkkaana oli hahmottunut. Muistan, kuinka tiukasti puhuin hoitajalleni psykiatrian poliklinikalla siitä, että jos hän todellakin tahtoo seisoa kysymyksensä takana, auttaa minua parhaalla mahdollisella tavalla, on hänen päästävä mieleni sisään. Että hänen on päästävä tuntemaan tapani ajatella ja työstää ajatuksiani, tunteitani ja kokemuksiani. Ja koska minun työskentelytapani itseni kanssa on kirjoittaminen, pyysin häntä lukemaan kirjoituksiani. En suostunut edes menemään hänen vastaanotolleen, vaan ehdotin hänen käyttävän tuon aikamme minuun ja minun mieleni tutustumiseen sen kirjoitusmatkani osalta, mitä olin tuolloiseen blogiini jo pitkältikin ehtinyt kirjoittaa. Lopulta, vääntämisen jälkeen, sain kuulla puhelimen toisesta päästä tuhahduksen: ”No, anna sitten se blogisi osoite, mutta en lupaa mitään.”

Tuosta hoitajani alkuperäisestä kysymyksestä, minun vastauksestani ja hänen tuhahduksestaan syntyi mitä huikein yhteistyö, josta olen äärimmäisen kiitollinen. Ei tästä ole kovin kauaa, kun kiitin häntä hänen tärkeästä kysymyksestään, jonka varmasti aivan liian moni ihminen hoitavalla taholla unohtaa: ”Miten sinun mielestäsi minä voisin auttaa sinua parhaiten?” Ja kun kysyy tuon tärkeän kysymyksen, on todellakin myös otettava vastuu sanoistaan ja seisottava kysymyksensä takana. Ei vastaus välttämättä tule olemaan sellainen, mitä esimerkiksi hoitaja tai lääkäri odottaisivat kuulevansa, niin onkin tärkeää ottaa vastaus vastaan avoimin mielin. Tuollaisessa tilanteessa, jos vastaus on aivan odottamaton ja/tai eriävä omista ennakkoajatuksista tai näkökulmista, voi avoimella suhtautumisella syntyä jotain hyvinkin poikkeuksellista ja eheyttävää.

En tarkoita, että potilas välttämättä tietäisi itse paremmin, mikä hänelle on tarpeen, mutta se, että hänen näkökulmansa tulee oikealla tavalla huomioiduksi, parantaa varmasti aina hoitosuhteen laatua. Ja koska potilaalla on hallussaan sellaista tietoa, mitä hoitavalla taholla ei ole, mitä ei opita mistään kirjoista, niin sitä tietoa kannattaa kuunnella tarkoin. Ja tämä tieto on yksilön henkilökohtainen kokemus.

Itse olen nyt siinä asemassa, että omaan sekä negatiivisia että positiivisia hoitokokemuksia. Koen mitä tärkeimmäksi sen, että pienikin määrä positiivista kokemusta voi ikään kuin siloittaa monta monituista negatiivista rosoa matkan varrelta. Se tarjoaa samalla uudenlaisia tapoja sanoittaa kokemuksiaan. Muun muassa sen, että voi avata negatiivisuutta hieman lempeämpään sävyyn, kritiikkiä kuitenkaan unohtamatta, sillä harvoin positiivista muutosta tapahtuu ilman kritiikkiä.

Opiskelen tällä hetkellä kokemusasiantuntijaksi ja valmistun ensi vuoden puolella. Jos visioin itseni vaikkapa kertomaan tulevaisuudessa tarinani joukolle hoitohenkilökuntaa, voisin aloittaa esitelmäni kysymyksellä, jota jokainen voisi miettiä mielessään kertomukseni ajan: ”Miten sinun mielestäsi minä voisin auttaa sinua parhaiten?”

Kommentit

Viikon luetuimmat

Tätä päivää minun ei pitänyt nähdä

Elefantin paino

Ei sittenkään ainuttakaan psykoosia

Äärirajakokemuksesta kahleettomuuteen

Rakas, rakas lääkärinlausunto

Ylitin mustimman virtani