Elefantin paino


Usein ollut luullut, että tämä on The End, muttei ollut vielä aikani tulla osaksi virtaa. Usein olen luullut kuolevani kivun alle, varsinkin kun kukaan ei ole sitä nähnyt. Kun korvat ovat sulkeutuneet tuskan huudoiltani. Liikaa. Aivan liikaa on mahtunut matkaani. En millään tavoin kykenisi sanoittamaan sen elefantin painoa, jonka harteilleni olen saanut. Paljon sen paino on jo keventynyt sen myötä, kun vihdoinkin viime vuonna tulin ymmärretyksi ja kipuni sai syntyä näkyväksi ja kuuluvaksi. Siltikin, kuten hoitajani psykiatrian poliklinikalla viime tapaamisellamme sanoikin, niin eroprosessini voi avata vanhojakin haavoja vuotaviksi. Ja niin se todellakin teki.

En ole pystynyt pukemaan syvintä ja raadollisinta tuskaani sanoiksi. En sitä tuskaa, jonka joutuu kokemaan silloin, kun elämäsi pahimmat traumat, jotka ovat pakokauhukokemuksina koteloituneet kehomuistiisi, tahtovat sinusta ulos purkautua. Ja vieläpä sellaisessa tilanteessa, kun muutenkin koet olevasi heikoista heikoimmillasi. Kun huudat ja itket ääneen kuoleman kaltaista menetystä, kun sinusta revitään irti ikään kuin puolet sielustasi. Ei. Ei sitä voi sanoittaa. Ja luojan kiitos sitä ei kukaan ollut näkemässäkään, koska läheisilleni se olisi varmasti ollut liian pelottavaa. On suorastaan käsittämätöntä mihin ihmisen keho kykenee. Kuinka se kouristelee hallitsemattomasti, taipuu kaarelle niin valtavasta kivusta, että joka solu huutaa armoa jonkin korkeamman puoleen. Kyllä. Se on rajua.

Viimeiset päiväni olen kuunnellut musiikkia lähes tauotta. Musiikki on ollut ehdottomasti tärkein voimanlähteeni myös jokaisella kerrallani psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla, jossa elämäni pahimmat traumat ovat syntyneet. Ei eristämis- ja leposidekokemuksia, kuin myöskään zombieksi lääkitsemistä voi sanoin selittää. Niistä syntyy mykkä ja kirkuva huuto kehomuistiin, eikä keholla ole sanoja. Keholla on kuitenkin oma kielensä, ja sen kielen kehoni on näyttänyt usein musiikin avulla. Olen yrittänyt silloinkin kun mieleni on ollut pirstaloitunut toiseen maailmaan, elehtiä kehollani tuskani määrää kuvaillen. Olen yrittänyt puhua sellaisen musiikin avulla, joka heijastaa kehoni tuntemuksia. Yrittänyt, mutta ainoastaan sokeille silmille ja kuuroille korville. Suljetuille sydämille, jotka eivät ole tahtoneet edes yrittää ymmärtää.

En tullut ymmärretyksi viiteentoista vuoteen. Nyt kuitenkin lopulta niin on käynyt, ja sitä on kiittäminen, ettei mieleni enää pakene murskaavaakaan tuskaa. Ja nyt uskallan kuunnella kaikkea sitä mitä kehoni milloinkin tarvitsee eheytyäkseen. Nyt minun on turvallista se tehdä. Vaikka tämä matka minun tulee kulkea aika pitkältikin yksin, ihan vain siksikin, että saan tuntea uuden vahvuuteni luissani ja ytimissäni asti, en siltikään ole täysin yksin. En kuitenkaan ole jaksanut näinä viime päivinä juurikaan puhua. Olen vain keskittynyt koko siihen valtavaan prosessiin, mikä kehossani käynnistyi eroni myötä. Ja sitä jatkan tässäkin hetkessä. Jälleen musiikkiakin kuunnellen.

Tänään myös pääsin soittamaan musiikkia psykiatrian poliklinikalla. Sain jakaa sellaisia hetkiä, että osakseni saama ymmärrys hoitavalta taholta kasvaa ja syvenee entisestään. Olen jo tullut huikealla tavalla ymmärretyksi mieleni tasolla sanojen avulla. Nyt myös kehomuistini kipu voi muuttua näkyväksi ja kuuluvaksi. Jo tänään se tuli oleellisella tavalla ymmärretyksi. Se tuli niin hyvin ymmärretyksi, että hoitaja, joka nyt toimii oman hoitajani sairasloman sijaisena, koki varsin ymmärrettävänä sen, että psykiatrisen sairaanhoidon äärihoitotoimenpiteet ovat henkisessä kipuasteessaan myös äärikorkealla asteikolla. Jopa korkeammalla kuin omatkin hyväksikäyttökokemukseni. Kehoni kipu kohtasi tänään eheyttävän kosketuksen. Kehomuisti voi saada sellaisen osakseen toisen ihmisen syvän ymmärryksen myötä. Ja tänään elefantin paino harteillani keveni. Vielä jonain päivänä elefantti saa siivet selkäänsä ja minä olen vapaa.

"Music heals the pain when not being able to find the words beating in your veins."


Kommentit

Viikon luetuimmat

Tätä päivää minun ei pitänyt nähdä

Ei sittenkään ainuttakaan psykoosia

Äärirajakokemuksesta kahleettomuuteen

Rakas, rakas lääkärinlausunto

Ylitin mustimman virtani